Wikipedia kertoo Röykästä seuraavaa:
Röykkä on lähes 2 000 ihmisen asuttama taajama Nurmijärven kunnan luoteisosassa, lähellä Vihdin kunnanrajoja. Lännessä, Korventien varrella sijaitsee Leppälammen kylä.
Röykän alueen tunnettu historia alkaa vuodesta 1540, jolloin Korven kylässä olevat talot Ali-Korpi ja Yli-Korpi mainitaan verotusluetteloissa. Ali-Korven isäntänä oli Juho Juhonpoika vuosina 1540–1555. Merkittävää Röykän kylän synnylle oli Suomen ensimmäisen keuhkotautiparantolan eli Nummelan parantolan perustaminen ja sen asiakkaiden ja vieraiden tarpeisiin perustetun Röykän aseman syntyminen 1900-luvun alussa. Tällöin aseman kupeeseen kehittyi "Röykän suokaupunkina" tunnettu alue.
1960-luvulla kylässä oli kolme pankkia, kaksi kauppaliikettä, V. Kumpulainen Oy:n vaihdetehdas sekä Lin-Pukineen tekstiilitehdas, joka toimi alun perin kansakouluksi rakennetun talon tiloissa. Koulu siirtyi parin vuosikymmenen ajaksi Korven kylään muutaman kilometrin päähän talon käytyä pieneksi; nykyinen koulu noin kilometrin päässä alkuperäisestä on uudisrakennus. Tekstiilitehdas suljettiin jo 1960-luvun lopuilla, ja vaihdetehdas siirtyi uudistiloihin Riihimäelle keväällä 1975. Tehdasrakennukseen sijoittui Styroxtehdas, joka tuhoutui tulipalossa keväällä 1988; sen tilalle rakennettiin uusi, edelleen toimiva seuraavana syksynä.
Tekstiilitehtaan talon osti taksiautoilija Eino Tekkala, joka rakensi taloon kylän ensimmäisen taksiradiokeskuksen; hän liikennöi talosta käsin 1970-luvun lopulle, kunnes jäi eläkkeelle. Kauppaliikkeiden naapurina oli pienessä huvilassa asuva parturikampaaja, joka olikin erittäin suosittu; hän supisti palveluaan 1970-luvun lopuilla iän karttuessa, mutta miltei loppuun asti hänellä oli muutama vakioasiakas. Lopulta 1980-luvulla hän jäi eläkkeelle ja muutti paikkakunnalta. Pankit sulkeutuivat yksi kerrallaan vuosina 1980–2002; postitoimisto muuttui elintarvikeliikkeen hoitamaksi asiamiespostiksi.
Ещё видео!