Peris päristelee rumpuja ja kruisailee trukilla Espoon Ohjaamotalolla
Periksen Unelmaduuni -ohjelmasarjan kuudennessa osassa Peris saa videotervehdyksen Espoon kaupungilta ja hänet kutsutaan Sellon viereiselle Ohjaamotalolle. Ohjaamotalo on palvelupaikka alle 30-vuotiaille nuorille, jossa saa tietoa ja apua muun muassa ammatinvalinnassa, opiskelumahdollisuuksissa sekä työnhaussa ja toimeentulossa.
Vaikka Peris etsiikin itselleen unelmaduunia, niin Ohjaamotalosta hän ei ikävä kyllä saa apua omaan työnhakuunsa, koska kolmenkympin rajapyykki on ylitetty jo tovi sitten. Armollisesti hänelle annetaan kuitenkin mahdollisuus auttaa nuoria etsimään kiinnostuksenkohteitaan.
Periksen tarkoitus on alunperin ohjata nuoria, mutta hän käärii myös omat hihansa syöksyen työntekoon heidän kanssaan. Kun Peris löytää itsensä nikkaroimasta, maalailemasta, ajelemassa trukkia ja pakettiautoa sekä hakkaamassa rumpuja ja kitaraa, niin suureksi kysymykseksi jää, että ohjaako Peris nuoria vai ohjaavatko nuoret enemmän Peristä?
– Hyvin hän kuitenkin siellä pärjäsi. Aika nopeasti häneltä löytyi yhteinen sävel nuorten kanssa ja hän onnistui auttamaan nuoria siinä, mikä heitä kiinnostaa, Espoon kaupungin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mari Ala-Mikkula kertoo.
– En edes tiennyt, että aivan Sellon vieressä on tällainen paikka. Jos itse en tiedä, niin se varmaan tarkoittaa, että useampi kyllä tietää. Oli todella makeata systeemi, että sinne voi tulla kyselemään ihan mistä tahansa liittyen töihin tai opiskeluihin, Peris hymyilee.
Ohjaamotaloilla on Espoossa kaksi starttipistettä, joista toinen sijaitsee Leppävaarassa ja toinen Isossa Omenassa. Starttipisteelle voi tulla kuka tahansa alle 30-vuotias nuori. Kaikki otetaan vastaan ja pohditaan yhdessä, että minkälaista apua tarvitaan.
– Itse lähden siitä, että jokainen työ on arvokasta, mutta varsinkin kun näkee tuollaisen työpaikan, jossa ihminen selkeästi auttaa toista ihmistä, niin siitä tulee todella upea fiilis. Osa meistä omistaa oman juttunsa sille, että pääsee auttamaan muita ihmisiä eteenpäin, Peris sanoo.
–
Ohjaamotalo on paikka, jossa espoolainen alle 30-vuotias nuori voi aloittaa, jos ei tiedä mistä aloittaa. Ohjaamotalosta saa apua kysymyksiin ja tilanteisiin, jotka voivat liittyö työnhakuun, koulutukseen, hyvinvointiin ja arjen hallintaan.
[ Ссылка ]
Ещё видео!