29,55-kiloinen turska on nyt Suomen ennätyskalarekisterin suurin kala. Pituutta ennätyskalalla oli 141 senttimetriä.
🐟 Näin kertoo Kalatalouden keskusliitto. Ennätyskalalautakunta on hyväksynyt kyseisen turskan ennätysrekisteriin, johon on koottu 2000-luvun suurimmat kalat.
🐟 Todellisuudessa turska oli jopa punnitustulosta painavampi, sillä kala punnittiin vasta perkauksen jälkeen.
🐟 Turska kasvaa yleensä 6–7-kiloiseksi, mutta painavemmatkin yksilöt ovat mahdollisia.
🐟 Ennätysturska saatiin verkolla viime toukokuussa Ahvenanmaan vesillä. Kyse oli Luonnonvarakeskuksen ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen tutkimushankkeesta.
🐟 Ennätyskalalautakunta on hyväksynyt rekisteriin myös kolme muuta ennätystulosta, jotka ovat 0,980 kiloa painava pasuri, 26-senttinen nahkiainen (järvimuoto) ja 7,2-senttinen idänsieraintokko.
#kalat #turska #ennätyskalarekisteri #kalastus #ennätys #yleuutiset

#kalat #turska #ennätyskalarekisteri #kalastus #ennätys #yleuutiset #shortvideo #shorts
Ещё видео!